Hakuehdotuksia

Lahjoitus hätäsairaalalle koronaviruksen torjuntaan

Maaliskuu 2020

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi kiinalaisessa Wuhanin kaupungissa rakennettiin lyhyessä ajassa useita tilapäisiä sairaaloita. ProMinent China lahjoitti niihin kaksi klooridioksidilaitteistoa vedenkäsittelyä varten.

Kun koronavirus oli alkanut levitä Wuhanin alueella, toinen tilapäinen sairaala otettiin käyttöön jo 8. Helmikuuta 2020. Leishenshanin sairaalassa voidaan hoitaa 1500 potilasta. Siinä on 3300 valmista yksikköä lääkinnällistä eristysaluetta varten, oleskelualue sairaalan työntekijöille ja logistiikka-alue. Vain kaksi viikkoa kestäneen rakennusvaiheen aikana ProMinent suoritti nopeasti seuraavat toimenpiteet:

Kaksi laitteistoa Bello Zon® CDEb toimitettiin viipymättä. ProMinent China:n työntekijät suorittivat asennuksen ja käyttöönoton itse vain kolmen päivän kuluessa.

Klooridioksidilaitteistoja käytetään sairaanhoidossa syntyneen jäteveden käsittelyyn ja desinfiointiin, joten niillä on tärkeä tehtävä sairaalan ongelmattoman toiminnan varmistamiseksi. ProMinent China oli lahjoittanut yhden klooridioksidilaitteiston jo 17 vuotta aiemmin SARS-viruksen vuoksi rakennettuun hätäsairaalaan. Sen vuoksi yrityksessä oltiin valmiita toimimaan nopeasti myös tässä kriittisessä tilanteessa.

Ota meihin yhteyttä

»Tiimini ja minä olemme käytettävissäsi. Kysy meiltä lisätietoja.«

Vaihde +358 9 4777 890  Lähetä kysely   

News ja Events

ProMinent Newsletter - viimeisimmät uutiset, räätälöity sinulle! Tilaa nyt