Hakuehdotuksia

Ei mahdollisuuksia bakteereille

Maistuisiko kulaus raikasta vettä? Siinä täytyy joskus olla varovainen, sillä myös vesi luonnollisista lähteistä voi joskus olla saastunutta. Siihen auttaa tehokas puhdistus ultrasuodatuksella – esimerkiksi kuntaliitossa Vohenstrauss.

Saasteita lähdevedessä

Kuntaliitto Vohenstrauss, Oberpfälzer Waldissa tšekin rajan läheisyydessä hoitaa vähän alle 8 000 asukkaan vesihuollon ja toimittaa näille juomavettä Fahrenbergin lähteestä. Tämän piti kuitenkin vuonna 2009 eristää vesihuollosta, koska todettiin että lähdevesi oli bakteriologisesti saastunut kolibakteereilla. Tarvittava juomavesi piti sen takia ostaa muualta.

Vastuussa olevien päättäjien tavoitteena oli, että vähäsuolainen Fahrenberg-lähdevesi voitaisiin joskus tulevaisuudessa vielä käyttää juomavetenä ja näin säästää ylimääräiset menot juomaveden ostamisesta. Suunniteltu juomaveden turvallinen käsittely tulisi sen lisäksi tapahtua niin vähän kemikaaleja käyttäen kuin mahdollista.

Perustiedot

  • 8 000 asukkaan juomavesihuollon järjestäminen
  • 4,5 - 9 kuutiometriä saastuneesta lähdevedestä tulisi puhdistaa joka tunti
  • Ultrasuodatus- ja UV-laitteiston käyttö bakteerien eliminoimiseksi

Tehokas suodatus

Vesisäiliössä Fahrenbergin alla Vohenstraussin kaupunki asennutti huippumodernin ja täysautomaattisen Dulcoclean® ultrasuodatuslaitteiston sekä Dulcodes UV-laitteiston veden säteilyttämiseksi. Kaikki laitteet olivat ProMinentilta. Prosessissa lähdevesi puristetaan suodatinmoduulin läpi, jonka huokosten koko on korkeintaan 0,02 mikrometriä (ihmishiuksen läpimitta on noin 70 mikrometriä).

Laitteisto suodattaa tehokkaasti hiukkasia kuten sameuttavat aineet, bakteereja, parasiittejä tai viruksia, pienempien viruksien ollessa 0,025 mikrometriä. Myös sameuden esiintyessä ajoittain tai jos mikrobiologisia saasteita esiintyy esimerkiksi sateiden jälkeen, laitteisto takaa muuttumattoman hyvän suodatuslaadun ilman veden sameutta ja ilman taudinaiheuttajia. Vuosittain järjestelmä puhdistaa tällä tavalla 40 000 - 50 000 kuutiometriä juomavettä.

Tulos

  • Täysautomaattisen ultrasuodatuslaitteiston ja UV-laitteiston käyttöönoton jälkeen Vohenstraussin kaupunki voi taas rajoituksetta käyttää Fahrenberg-lähdettä
  • Vesihuolto hygieenisen puhtaalla juomavedellä on aina turvattu
  • Luontoystävällinen ratkaisu, koska vain hyvin vähän kemikaaleja tarvitsee käyttää
  • Juomavettä ei tarvitse enää ostaa muualta. Sen takia kustannuksia säästyy ja uusi laitteisto maksaa itsensä takasin muutamassa vuodessa

»Laitos puhdistaa 4,5 - 9 kuutiometriä vettä tunnissa. Älykkään ohjausjärjestelmän ansiosta toiminta on täysautomaattinen. Laitos säätää itsenäisesti ja tehokkaasti vastavirtahuuhtelujen välit ja kestot lähdeveden likaisuusasteen mukaan. Kytketty UV-laitteisto lisää turvallisuutta, koska se desinfioi ultraviolettisäteilyllä veden luotettavasti ja kemikaalittomasti. Olemme hyvin iloisia siitä, että voimme taas käyttää Fahrenbergin lähdettä juomavesihuoltoon.« -  Theo Schwägerl, Wassermeister ("vesimestari")

Ota meihin yhteyttä

»Tiimini ja minä olemme käytettävissäsi. Kysy meiltä lisätietoja.«

Vaihde +358 9 4777 890  Lähetä kysely   

Sulje lomake

Kysely

Henkilötiedot


toinen tuote +
Liitetiedosto Maximum file size 10 MB
Lataa toinen tiedosto

Henkilötiedot


Tarkista antamasi tiedot ja täytä kaikki pakolliset kentät.
*Pakolliset kentät

Tarkista ja lähetä


Henkilötiedot:
Nimitys
Titteli
Sukunimi  
Etunimi  
Yritys
Asiakasnumero
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero
Katu
Kadunnumero
Postitoimipaikka  
Maa
Takaisinsoitto Kyllä

Askel takaisin

Lisää tämän toimialan käytännön esimerkkejä

1 2

ProMinent Newsletter - customized to your industry. Register now