Eri maiden nettisivut
Pienen pieni aiheuttaja, suuren suuret seuraukset: pieni tekninen vika uima-allasveden desinfiointijärjestelmässä sai Rastattissa sijaitsevan Augusta Sybilla -koulun tekemään ratkaisun, joka tuntui aluksi vaikealta.
lisää
Uutiset luonnonkatastrofeista vaikuttavat meihin, koska aivan liian usein saamme kuulla, kuinka valtava määrä ihmisiä on joutunut täysin yllättäen avuttomina hirvittäviin olosuhteisiin. Siksi olemme erittäin tyytyväisiä, että ProMinentin teknologiaa käytetään tuhansien tulvauhrien auttamiseen Thaimaassa.
Turvallisuus on tärkeintä kaikissa kohteissa, joissa tuhannet kävijät kulkevat päivittäin porttien läpi. Näin on myös maailman suurimmassa teemapuistossa. Abu Dhabissa sijaitsevassa Ferrari Worldissa kaikkiin turvallisuuden osa-alueisiin on kiinnitetty erityistä huomiota – olipa kyse sitten vuoristoratojen turvallisuudesta tai juomaveden puhtaudesta.
Boilerin syöttövedellä on keskeinen rooli höyrygeneraattorien ongelmattomassa toiminnassa. Koska kalkilla ja muilla kertymillä sekä biofilmillä on eristävä vaikutus, ne voivat heikentää merkittävästi lämmönvaihtajien tehoa höyry- ja kuumavesijärjestelmissä. Korroosion aiheuttamat häiriöt ja käyttökatkot tai kertymien ja kalkkeutumisen aiheuttama tehon lasku voidaan välttää ProMinentin erikoislaitteistoilla.
Vohenstraussin kaupungissa voidaan jälleen hyödyntää Fahrenbergin lähdettä kaupungin investoitua täysautomaattiseen suodatus- ja UV-järjestelmään. Etelä-Saksan Operpfalzissa sijaitseva kaupunki asennutti uudenaikaisen, täysautomaattisen ultrasuodatuslaitteiston ja UV-laitteiston Fahrenbergin kukkulan alle sijaitsevaan säiliöön, joka otettiin käyttöön vuonna 2004. Nyt molemmat laitteistot tuottavat luotettavasti pieneliöistä vapaata, puhdasta juomavettä.
Bernissä sijaitseva Bernaqua Westsiden vesipuisto ja kylpylä on johtavan arkkitehdin Daniel Liebkindin suunnittelema vapaa-ajan- ja hyvinvointikeskus, jossa kävijät saavat mitä erilaisimpia elämyksiä vedestä. Vedenkäsittelyn prosesseihin ihanteellisesti sovitetut ProMaquan pumput ja laitteistot takaavat ihanteellisen vedenlaadun.
Yhdessä Venezuelan suurimmista panimoista tarvittiin laitteistoja panimotoiminnassa ja pullottamisessa käytettävän prosessiveden käsittelyyn. Pullottamisessa, huuhtelussa, puhdistamisessa ja desinfioinnissa käytettävän veden on oltava pieneliöistä vapaata, ja siksi on välttämätöntä pystyä käsittelemään merkittävästi vaihtelevat virtausmäärät (vettä 0–35 m³/h) sopivalla desinfiointiaineella. Panimossa käytetään kolmea täydellistä ProMaquan klooridioksidin valmistus- ja annostuslaitteistoa.
Hiljattain avattu Badeparadies Schwarzwald rakennettiin vain vuodessa. Tämä tarkoittaa, ettei kokeiluille ollut aikaa. Kylpyläkeskuksessa käytetään ProMaquan luotettavia ja käyttövarmoja vedenkäsittelylaitteistoja uima-allasveden käsittelyyn.
Vesi on välttämätöntä ruoan kanssa tekemisissä olevalle valmistajalle. Vesi toimii lisäaineena, jäähdytysnesteenä, puhdistusaineena ja monessa muussa tarkoituksessa. Siksi veden tulee olla sataprosenttisen puhdasta eikä siinä saa olla pieneliöitä. Aiemmin tämä oli ongelma: Fattorie Osella, italialainen meijeriyritys, joka kuuluu kansainväliseen Kraft Foods -konserniin, tarvitsi käyttöönsä 200 mc mikrobiologisesti turvallista vettä tunnissa. Vedessä, jota käytettiin toissijaisiin tarkoituksiin ja joka ei päässyt kosketuksiin lopputuotteen kanssa, ilmeni pieniä mikrobiologisia ongelmia, erityisesti pseudomonas-bakteerin esiintymisen osalta.
Orlita-prosessipumput varmistavat materiaalien sujuvan testauksen ydinvoimalaitoksien ja muiden ydinvoiman kanssa tekemisissä olevien laitosten tarpeisiin. Studsvik Nuclear AB:n laboratorioissa työskentelevät tutkijat testaavat eri vetykaasupitoisuuksien vaikutusta erilaisiin pakkausmateriaaleihin. Studsvik tarjoaa laajan valikoiman edistyneitä teknisiä palveluita kansainväliselle ydinvoimateollisuudelle. Materiaaleja testataan ydinpolttoaineen osien pakkaamiseksi. Lopullisena tarkoituksena on ainesosien säilöminen turvallisesti satojen vuosien ajaksi.
Korostuskynien automaattinen täyttö tapahtuu delta®-annostuspumpuilla. Ohuissa korostuskynissä, jollaisia löytyy lähes jokaiselta työpöydältä, on vain muutamia millilitroja mustetta. Nämä pienenpienet määrät annostellaan automaattisen kynänkokoamisprosessin aikana. Sekunnissa täytetään yksi kynä.
Pohjois-Kuwaitissa annostusasemat pitävät öljyn liikkeellä turvallisesti ja luotettavasti. Kuwait on rikas maa – niin rikas, että vuoden alussa maan parlamentti pyysi valtiota ostamaan maksukyvyttömien kansalaistensa yksityiset luotot pois pankeilta. Näin velallisille haluttiin antaa enemmän maksuaikaa velkojensa hoitoon ja korot haluttiin pyyhkäistä kokonaan pois. Ei ole yllättävää, että tällainen ehdotus tehtiin nimenomaan Kuwaitissa: maassa on 10 % kaikista OPEC:in öljyvaroista ja maan kansantulosta 80 % muodostuu öljystä.
Ryhmä tutkijaopiskelijoita selvittää annostustekniikkaa hyödyntäen, kuinka sellunvalmistusta voitaisiin tehostaa kemikaalien avulla.
Eräs yritys Madeiralla valmistaa juomavettä hyödyntäen saaren lähteitä ja kaivoja. Vaikka raakaveden nitraattipitoisuus on liian korkea, on valmis juomavesi laadukasta – ProMaquan vedenkäsittelylaitteiden ansiosta.
Hedelmien ja vihannesten pesu- ja kuljetusjärjestelmät täytyy puhdistaa säännöllisesti ja huolellisesti. Eräässä italialaisessa yrityksessä pienten klooridioksidimäärien lisääminen veteen säästää työntekijöiden aikaa heidän käyttäessään omenanpesukonetta.
Sivuluisut, liu’ut ja jarrujen polkeminen ovat kaikki arkipäivää kuljettajien harjoitusradalla, jota ylläpitää Alankomaiden autoilujärjestö ANWB. Märällä tiellä ajaminen on yksi merkittävimmistä riskeistä, jota autoilijat aliarvioivat.
Dolder Grand on yksi Sveitsin hienoimmista kylpylähotelleista. Alkuperäinen terveyskylpylä rakennettiin 1899 ja se on sittemmin muutettu luksusluokan kaupunkihotelliksi. Hotellin ilmapiiri henkii ylenpalttisuutta ja rentoutumista; ylellisiä huoneita ja sviittejä on 173, keittiö tarjoaa hienostunutta ruokaa, hotellissa on juhla- ja kokoustilat sekä uusi 4000 m2:n kylpylä. Tällaisen hotellin pyörittäminen vaatii parasta teknologiaa – josta suuren osan toimitti ProMinent.
Viiniköynnösten taudit ovat jokaista viininviljelijää kohtaava ongelma, vaikka annostuspumpuilla rypäleiden ja lehtien ruiskuttaminen helpottuukin. Maailmanlaajuisesti yhä useampi ihminen valitsee juomakseen viinin oluen sijaan, ja Saksassa viininkulutus kasvaa vuosittain n. 22,5 miljoonalla pullolla. Viininviljelijöiden on kuitenkin taisteltava viiniköynnösten tauteja ja tuholaisia vastaan, ennen kuin jalo juoma päätyy kuluttajan lasiin.
Perhehotelli Etelä-Tirolissa käyttää DVGW-sertifioitua UV-laitteistoa uima-allasveden desinfioinnissa - näin vesi on yhtä puhdasta ja hygieenistä kuin juomavesi.
Keväästä 2010 asti alankomaalaisen Amelandin Klein Vaarwater -lomakeskuksen seitsemässä ylellisessä loma-asunnossa on ollut asiakkaiden käytössä sisäuima-allas pohjakerroksessa heti olohuoneen vieressä.
”Irroittakaa köydet!” kuultiin AIDAblun kannella Warnemündessä toukokuun viidentenä 2010, kun AIDA Cruisesin uusi luksusristeilijä noin kymmeneltä illalla lähti Itämerelle ilotulitusten saattelemana.
Magneettitoimisia annostuspumppuja ja muita laitteita käytetään mädätteen käsittelyssä Sveitsin suurimmassa biokaasulaitoksessa. Sveitsissä biokaasu on saavuttanut suosiota ja maan suurin biokaasulaitos kytkettiin Luzernin kantonin Inwilin kunnan sähköverkkoon vuonna 2009. Täydellä teholla toimiessaan laitos tuottaa jopa 1,9 miljoonaa kuutiometriä biokaasua vuodessa – biokaasuautojen käyttöön. Kaasumäärä riittää 2000 autolle, jotka ajavat 12 000 kilometriä vuodessa.
Moottorien kierrätykseen erikoistunut BU Drive Schitz+Krieger GmbH luottaa jätevedenkäsittelyyn antamalla näin tärkeän panoksensa luonnonsuojeluun samalla kuluissa säästäen.
Welde-panimo on valmistanut olutta lähdevedestään yli 250 vuoden ajan. Perinteisessä panimossa käytetään BelloZon-klooridioksidilaitteistoja juoma- ja pesuveden desinfiointiin.
Vesikaupunki Spandau on hyvin monipuolinen hemmottelualue. Sauna, vesipyörre ja mineraaliallas ovat vierailijan käytettävissä. Uima-allasteknologian lisäksi ProMinent toimittaa annostuslaitteet tuoksuille ja näin ollen mahdollistaa täydellisen elämyksen.
KIA Motorsin tehtaassa Slovakian Teplicka nad Váhomissa käytetään yli 120 kuutiometriä prosessivettä tunnissa. Veden laatu vastaa autoteollisuuden tarkkoja vaatimuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maalauslinjastossa käytettävä vesi vastaa laadultaan juomavettä. Järjestelmän kaikkien osien tulee lisäksi olla asennettu ilman silikonin käyttöä.
TEMAIKEN on noin 34 hehtaarin eläintarha lähellä Buenos Airesia. Akvaario ja koko merimaisema edellyttää 1 700 m³ vesimäärän käsittelyä tunnissa. Tämä määrä vastaa keskimäärin 150 000 asukkaan kaupungin vedenkulutusta.
Vuonna 1999 uudelleen rakennetussa heidelbergiläisessä Schlossquell-panimossa viimeinen vaihe jäteveden käsittelyssä toteutettiin täysautomaattisen neutralointilaitteiston muodossa. Jäteveden neutralointi tapahtuu ohjauspiirin ihanteellisesti yhteensopivien komponenttien ansiosta.
Le Paradis luksushotellissa Mauritiuksella on 286 huonetta, sviittejä, bungaloweja, loma-asuntoja ja suuri uima-allasalue. Vesi on niukka luonnonvara Mauritiuksella eikä julkisen jakeluverkon toiminta ole luotettavaa.
2000 vuodepaikan hotelli kärsi asiakaskadosta, johon osaltaan vaikutti myös hotellissa käytetty suolainen murtovesi. Veden laatua täytyi siis parantaa merkittävästi ja mahdollisimman nopeasti. Hotelli ei myöskään halunnut olla riippuvainen epäluotettavasta kunnallisesta vedenjakelusta.
Surffaustapahtuma kiertää maailmaa: sveitsiläisen kellovalmistajan SWATCH wave oli erillisten, ympäri maailmaa Münchenistä San Diegoon ja Firenzestä Dubaihin järjestettyjen, tapahtumien huipennus. ProMinent tarjosi kokonaisratkaisun 550 000 vesilitran käsittelyyn siirrettävällä järjestelmällä.
Koerichin vesilaitos Luxemburgin kaupungin lähellä on yksi suurherttuakunnan tärkeimmistä vesilaitoksista. Varastointia varten rakennettiin 15 000 m³ säiliö sekä pienempi 2 000 m³ säiliö.
Hienoimmat oluet syntyvät perinteisillä menetelmillä ja uusinta teknologiaa käyttäen. Avain menestykseen on kokemus – ei vain panimoteollisuuden alalla, vaan myös laitteiston suunnittelussa.
Kreikkalaisessa neljän tähden hotellikompleksissa „Porto Carras Grand Resort“ oli noin 2 000 vuodepaikkaa, muttei juomakelpoista vettä. Näin ollen ProMinentia pyydettiin toimittamaan kokonainen ratkaisu juomaveden valmistamiseksi suolaisesta vedestä. Ensimmäisestä projektitapaamisesta ensimmäiseen lasiin puhdasta juomakelpoista vettä kului aikaa vain viisi kuukautta.
ProMinent Dosiertechnik GmbH:n valikoimaan kuuluu koko vedenkäsittely mukaan lukien kemiallinen nesteenkäsittely ja klooridioksidilaitteistot konttiin asennettuna jäähdytysveden käsittelyyn jäähdytystornissa. Kokonaispalvelusopimus takaa jatkuvan ja tehokaan käytön.
Uusittu Bundesplatz Bernissä, Sveitsissä, avattiin 1. elokuuta 2004. Projekti oli kansallisesti tärkeä ja kansainvälisen huomion kohteena. Uudistuksen lähtökohtana olivat elementit kivi, valo ja vesi.
Laitteistoa käytetään metallien pintakäsittelyyn, kun metalli halutaan esikäsitellä maalausta varten. Vaiheita ovat rasvan poisto, fosfaattikäsittely ja passivointi. Laitteisto voi käsitellä yli 1 000 metalliosaa vuorokaudessa.
Tavoitteenamme oli puhdas vesi kilpailujen ajan. Lupauksemme oli kattava osaaminen vedenkäsittelyn eri alueilla. ProMinent on tuottanut olympialaisiin kristallinkirkasta vettä jo yli 30 vuoden ajan.
Vedenjakelussa hyödynnetään soveltuvia desinfiointiprosesseja, jotta loppukäyttäjä saisi varmasti puhdasta juomavettä. Veden puhtautta ei voida kuitenkaan taata, jos jakelujärjestelmään lisätään ylimääräisiä putkia ja letkuja, kuten toimitettaessa käyttö- ja juomavettä suuriin yleisötapahtumiin.
Saaret Zhangzhi ja Dachangshan sijaitsevat lähellä Koillis-Kiinan rannikkoa. Molemmilla saarilla on pulaa juomakelpoisesta vedestä, vuodenajasta riippumatta. Saarilla asuu 160 000 asukasta ja ProMinent suunnitteli, asensi ja käyttöönotti kokonaisen vedenkäsittelyjärjestelmän, jolla merivesi muutettiin juomakelpoiseksi vedeksi.
Vuodesta 2004 asti on yhdessä Koillis-Kiinan suurimmista ja tärkeimmistä rahtisatamista ollut käytössä ajanmukainen laajennusosa. Australiasta saapuu tänne rautamalmia Kiinan kukoistavan terästeollisuuden käyttöön.
Terveys ja hyvinvointi ovat päällimäisinä mielessä Virgin Activen ja ProMinent Fluid Controlsin yhteistyössä Etelä-Afrikassa. Virgin Active alkoi soveltaa tarkempia laatuvaatimuksia 76:een, eri puolilla maata sijaitsevaan kuntokeskukseensa tulevaan veteen ja ProMinent Fluid Controls tarjosi tähän keinon LegioZon klooridioksidilaitteiston muodossa.
HUBER AG:n yhteistyökumppanina ProMinent toimitti jäteveden käsittelyyn kemiallisen nesteenkäsittelyn komponentteja pH-arvon säätöä, saostusta, sakkauttamista ja flotaatiota varten. Komponentit, jotka sopivat ihanteellisesti sekä toisiinsa että prosessiin, tarjoavat todella edullisen kokonaisratkaisun jätevedenkäsittelyyn lihateollisuudessa.
Retentioaineet tekevät osaltaan paperinvalmistuksesta taloudellisempaa. Rhein Papierissa Hürthissä hienoainesten retentio saadaan äärimmäisen korkeaksi käyttämällä prosessiin ihanteellisesti sopivia laitteiston osia. Herculeksen yhteistyökumppanina Düsseldorfissa ProMinent toimitti sovellukseen sopivan valmistusaseman jauhemaisille retentioaineille.
KDH Humbold Wedag GmbH:n yhteistyökumppanina ProMinent toimittaa laitokselle polymeerinvalmistusasemat jauhemaiselle ja nestemäiselle polymeerille flokkulanttiliuosten valmistamiseksi. Laitteiston osat sopivat ihanteellisesti yhteen toistensa ja prosessin kanssa, mikä johtaa erittäin taloudelliseen kokonaisratkaisuun.
Mineraalivedet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Hygienia on tärkeimpiä seikkoja mineraaliveden pullotuksessa.
Ottelun jälkeen niin 1899 Hoffenheimin pelaajat kuin vierasjoukkueenkin pelaajat haluavat päästä eroon jännityksistä, lepuuttaa lihaksiaan ja yksinkertaisesti rentoutua uuden Rhein-Neckar-areenan virkistysaltaassa. ProMaqua huolehtii siitä, että altaan vesi on laadultaan mestaruussarjatasoa.
Hilton Hotel St. Julian, Maltalla sijaitsee rannalla. Uudistusten yhteydessä haluttiin löytää ratkaisu epävarmasti toimineelle suolanpoistolaitteistolle, jotta merivedestä saataisiin puhdasta juomavettä.
Valmispastat, kuten spaetzlet ja tortellinit, esikeitetään suolaisessa vedessä. Tätä varten 24-prosenttista suolaliuosta valmistetaan teollisesti. Annostusta ohjataan mittaamalla induktiivista johtokykyä. Lähtöarvoksi asetetaan noin 20 mS (noin 1-prosenttinen suolaliuos). Laitteita täytettäessä lisäys tapahtuu suhteellisesti vesimittarin avula.
Etelämantereen jäävuorilta valtamerien pohjiin: Alfred Wegener –instituutin tutkijat tutkivat arktisia alueita, valtameriä ja niiden rannikoita. Tavoitteena on ymmärtää maapallon monimutkaisia järjestelmiä, erityisesti ilmastoa ja sen muutoksia.
Ennen lehtisalaattien käsittelyä tai myyntiä on varmistettava, että niiden pinnat on puhdistettu huolellisesti ja pieneliöiden määrä pinnoilla on minimoitu. Erityisesti salaatinlehtien leikkauspinnat ja katkenneet kohdat ovat herkkiä mikro-organismeille ja värjäytymille.
Koneiden toiminnan kanssa synkronoidut annostusprosessit asettavat tiukkoja vaatimuksia käytettävälle annostuslaitteistolle. Tämä pätee erityisesti silloin, kun halutaan annostella tarkasti hyvin pieniä nestemääriä lyhyen ajan kuluessa eli käytännössä sekunnin murto-osien välein.
Kemiallinen nesteenkäsittely tarjoaa laitosten käyttäjille merkittäviä optimointimahdollisuuksia niin kulujen, prosessin laadun kuin turvallisuudenkin osalta. Jotta näistä mahdollisuuksista saataisiin irti suurin mahdollinen hyöty, tulee kahden reunaehdon täyttyä: käytettävien komponenttien ihanteellinen integrointi ja verkostointi sekä yleiskuva koko prosessista. Esimerkkitapauksessamme ehdot täyttyvät ja juomavedendesinfioinnissa voidaan siirtyä kloorikaasun käytöstä natriumhypokloriittiin.
Klooridioksidin käytöllä säästetään jopa 40% verrattuna muiden kemikaalien käyttöön desinfioinnissa ja tuoreen veden kulutuksessa Crailsheimin meijerissä. Kun desinfiointiaineena käytetään klooridioksidia, kierrätetty höyry korvaa suuren osan tuoreesta vedestä. Peretikkahapon kulutus on niin ikään vähentynyt huomattavasti.