Hakuehdotuksia

Joskus vaatiminen on paras tapa auttaa

ProMinent-ryhmän seniorijohtaja, Prof. Dr. h. c. Viktor Dulger (* 18.12.1935; † 21.03.2016) esitti tämän ajatuksen luentotilaisuuksissa, joita järjestetään säännöllisesti heidelbergilaisen pumppuvalmistajan tiloissa.

Luennossaan apotti Dr. Notker Wolf kehotti seminaariväkeä pohtimaan työttömien tilannetta. Jokaisen työttömän on oltava meille sydämen asia, totesi Wolf. On yhteinen vastuumme, että jokainen ihminen löytää ihmisarvoisen työn. ”Ihmiset tarvitsevat järkevää tekemistä pysyäkseen onnellisina ja tyytyväisinä ja tunteakseen elävänsä täyttä elämää.”

Tämän toiveen apotti halusi välittää yrittäjille, joiden on investointien ja tuoton lisäksi pysyttävä ajattelemaan myös henkilöstönsä parasta. Kyseessä on suuri vastuu. ”Monet yritykset eivät ole irtisanoneet työntekijöitään heikoista ajoista huolimatta, sillä he ovat olleet aidosti huolissaan työntekijöiden perheistä. Siitä pitää antaa tunnustusta.” Joka ainoan työntekijän on tunnettava olevansa arvokas.

Seminaarin aikana Wolf vetosi myös työttömiin, joiden pitäisi kantaa myös oma vastuunsa työllistymisestään. Liian usein työttömät siirtävät vastuun valtiolle ja yhteiskunnalle. Sillä aktiivisuus ja työttömyyden voittaminen ovat ensisijaisesti jokaisen työttömän omalla vastuulla. ”Joskus ihmisiltä on osattava vaatia asioita tukeakseen heitä.” Tulevaisuudessa etenkin koulutukseen on panostettava. Tällä tarkoitetaan koulutusta kokonaisvaltaisesti sekä tahtoa selvitä ongelmista.

Apotilla itsellään ei ole reseptiä työttömyyden voittamiseen. ”Työttömyys on painostavaa. Se on puute, jonka takia meistä tulee epätasa-arvoisia.

Se voidaan voittaa vain yhteistyöllä: yritysten, hallituksen, yhteiskunnan ja työttömien yhteistyöllä. Meidän on toimittava solidaarisesti toisiamme kohtaan, jotta löydämme tien tulevaisuuteen.”

Muu toiminta

ProMinent Newsletter - viimeisimmät uutiset, räätälöity sinulle! Tilaa nyt