Veden desinfiointi on yksi vuosisatamme suurista haasteista. Haaste ei koske vain juomavettä, vaan myös teollisuuden käyttövettä, jäähdytysvettä ja uima-allasvettä. Tavoitteena on aina desinfioida vettä ympäristölle harmittomalla tavalla mutta silti tehokkaasti ja alhaisin kustannuksin. ProMinentin asiakkaana saatte kaiken desinfiointiin tarvittavan teknologian yhdeltä osaavalta toimittajalta.
Usein bakteerisia epäpuhtauksia sisältävää raakavettä, kuten pintavettä tai tekopohjavettä, käytetään tuotettaessa juomavettä. Tällöin veden desinfiointi on välttämätöntä. Käyttöveden desinfiointi on nykyisin itsestäänselvyys monilla teollisuudenaloilla, esim. elintarvike- ja panimoteollisuudessa sekä lääketeollisuudessa. Kiertävän veden desinfiointi esim. jäähdytyksessä, tuuletuksessa ja ilmastoinnissa on myös osoittautunut hyödylliseksi ja joskus jopa välttämättömäksi. Viime vuosina yleisen kiinnostuksen kohteena on ollut legionellan esiintyminen jäähdytysvedessä.
Erilaisten vesien desinfiointiin on saatavilla useita erilaisia desinfiointimenetelmiä ja erilaista teknologiaa, kaikki omine etuineen ja haittoineen. Kuhunkin sovellukseen parhaiten sopivan menetelmän löytämiseksi tulee ottaa huomioon joukko parametrejä ja reunaehtoja. Kuulostaako monimutkaiselta? Ei huolta, ProMinent tarjoaa laajan valikoiman tuotteita veden desinfiointiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että asiantuntijamme voivat tunnistaa sovelluksenne erityispiirteet ja tarjota niihin ihanteellisesti sopivan ratkaisun. Usein paras ratkaisu veden desinfiointiin tehokkaasti ja edullisesti on useiden eri teknologioiden yhdistelmä.
Seuraavassa esitellään pähkinänkuoressa eri veden desinfiointiprosessit:
Klooraus
Kloorauksessa veteen lisätään kloorikaasua, natrium- tai kalsiumhypokloriittia. Tarvittava määrä riippuu veden klooritarpeesta sekä halutusta desinfiointitasosta. Veden tehokkaaseen desinfiointiin vaaditaan myös vähintään 20 minuutin reaktioaika. Kloorauksen teho riippuu suuresti raakaveden pH-arvosta. Erityisesti pieneliöiden saastuttaman veden haju ja maku voivat huonontua, jos desinfiointiin käytetään kloorausta. Tämä saattaa myös aiheuttaa ei-toivottujen sivutuotteiden, kuten haloformien muodostumista. Klooraus on yleisimmin käytetty desinfiointimenetelmä ja sen sovellusala veden desinfioinnissa on laaja.
Klooridioksidi
Klooridioksidi korvaa kloorin veden desinfioinnissa yhä useammissa sovelluksissa monien hyötyjensä ansioista. Se on klooria tehokkaampi desinfiointiaine eikä sen teho riipu pH-arvosta. Sen kemiallisesta koostumuksesta johtuen ei kloorisivutuotteita synny. Klooria pidempi puolittumisaika saa jälkivaikutuksen jo käsitellyssä vedessä jatkumaan pidempään. Kloorista poiketen klooridioksidi pystyy poistamaan kasvustoja putkistoista ja säiliöistä estäen siten legionellan kasvua. Klooridioksidi on jo osoittanut etunsa veden desinfioinnnin menetelmänä useissa eri sovelluksissa, kuten juomaveden- ja jätevedenkäsittelyssä, legionellan ehkäisyssä, käyttö- ja prosessiveden käsittelyssä elintarvike- ja panimoteollisuudessa sekä jäähdytysveden käsittelyssä.
Otsonointi
Otsoni on voimakkaimpia vedenkäsittelyyn soveltuvia desinfiointiaineita ja oksidantteja. Sen suurin etu on, ettei ei-toivottuja sivutuotteita synny ja otsoni hajoaa itsestään hapeksi. Sen haittoihin kuuluvat lyhyt puoliintumisaika ja heikko liukenevuus veteen. Otsoni kasvattaa suosiotaan pullotetun veden desinfioinnissa sekä käyttö- ja huuhteluveden desinfioinnissa elintarvike-, panimo- ja kosmetiikkateollisuudessa. Muita perinteisiä sovellusalueita ovat juomavedenkäsittely, vedenkäsittely uima-altaissa ja eläintarhojen altaissa sekä jäähdytysjärjestelmissä.
Ultraviolettidesinfiointi
Ultraviolettidesinfioinnissa vesi altistetaan lyhytaaltoiselle ultraviolettivalolle. Tämä tappaa tehokkaasti pieneliöitä eikä muuta veden laatua. UV-desinfiointia käytetään juomaveden- ja jätevedenkäsittelyssä sekä käyttöveden käsittelyssä eri teollisuudenaloilla.
Hopeaioni-strerilisointi
Hopeaioni-sterilisoinnissa veteen lisätään hopeaioneja konsentraatiolla 0.05 - 0.1 mg/l. Hopeaionit tuhoavat pieneliöitä, vaikkei tarkkaa vaikutusmekanismia tunnetakaan. Tehokkaaseen puhdistukseen vaaditaan tunteja. Tällä hetkellä menetelmää käytetään juomaveden tuottamiseen vain laivoilla ja katastrofialueilla.
Steriili suodatus
Korkeiden kustannusten vuoksi steriili suodatus on rajoittunut lääketeollisuuteen. Menetelmässä hyödynnetään ultrasuodattavia kalvoja, joiden huokoskoko on alle < 0.5 µm. Kalvot täytyy desinfioida säännöllisin väliajoin. Yksinkertaisia ultrasuodattimia käytetään myös pienissä juomavesisuodattimissa esimerkiksi kotitalouskäytössä. Menetelmässä on kuitenkin aina se riski, että bakteereja pääsee suodattimen läpi. Edes suodattimien hopeointi ei ole tarjonnut pitkäkestoista ratkaisua tähän ongelmaan.
Veden desinfiointi kuumentamalla
Veden desinfiointi kuumentamalla on menetelmä, johon veden laatu ei vaikuta. Korkeasta energiankulutuksesta ja veden kuumentamisen (vähintään 75 °C:een) aihettamista kustannuksista johtuen tätä menetelmää käytetään lähinnä legionellan torjumiseen kuumavesijärjestelmissä, putkistojen desinfiointiin lääke- ja elintarviketeollisuudessa sekä jäteveden desinfiointiin mikrobiologian laboratorioissa ja joillakinsairaaloiden osastoilla.
Hidas hiekkasuodatus
Hidas hiekkasuodatus, jonka nopeus on noin 0.1 m/h, alentaa mikro-organismien määrää vedessä huomattavasti. Teknologiaa käytetään lähinnä jäteveden- ja juomavedenkäsittelyssä. Kuitenkin vaadittavan suuren suodatuspinta-alan ja suodatusjärjestelmän aikaavievän ylläpidon takia hitaat hiekkasuodattimet ovat käymässä yhä harvinaisemmiksi juomavedenkäsittelyssä. Usein tarvitaan lisäksi jokin muu suodatusmenetelmä, varsinkin jos raakavesi on erittäin heikkolaatuista.