Jäähdytysveden käsittely

Jäähdytysveden käsittely

Jäähdytystorneja, joissa jäähdytysvesi kiertää, käytetään mitä erilaisimmilla teollisuudenaloilla ympäri maailman. Jos puhtaan veden käyttö jäähdytyksessä ei ole mahdollista, voidaan jäähdytysvettä kierrättää. Jäähdytysveden kulutus tulee pitää mahdollisimman vähäisenä ja koko järjestelmä tulee suojata ruostetta, sakkautumista ja kasvustoja vastaan käsittelemällä jäähdytysvesi. Haitallisten ympäristövaikutusten ja Legionella-bakteerin muodostumisen ehkäisy ovat tärkeimpiä huomioitavia seikkoja.

Vettä kierrättävissä jäähdytysjärjestelmissä, jäähdytysveden hävikkiä syntyy haihtumisen ja vuotojen kautta. Hävikin aiheuttamaa suolapitoisuuden nousua kompensoi blowdown-toiminto, jonka käynnistää elektrolyyttisen johtokyvyn mittaus. Näin estetään keräymät ja syöpyminen. Lisättävä jäähdytysvesi käsitellään myös kemiallisesti.

Edellytykset jäähdytystornien käytölle

Jäähdytystornien tehokkaalle käytölle on kaksi perusedellytystä:

  • Vedenkulutuksen vähentäminen
  • Koko järjestelmän suojaaminen ruostetta, sakkautumista ja kasvustoja vastaan

Nämä kaksi perusedellytystä ovat kuitenkin keskenään ristiriitaisia. Puhtaan veden kulutusta jäähdytystorneissa voidaan vähentää lisäämällä kiertävän veden tiksotropiaa suolaa poistavan ohjauslaitteen avulla. Tämä kuitenkin lisää vedessä olevien aineiden pitoisuutta, jolloin jäähdytystornin, jäähdyttimen ja letkuston osat kärsivät.

ProMinentin ratkaisut

Jäähdytystorneja voidaan suojella käsittelemällä jäähdytysvesi inhibiittoreilla ja biosideilla sekä käyttämällä suodattimia.

Desinfiointi

  • Annostusjärjestelmät natrium-kalsiumhypokloriitille tai bromideille
  • Otsonilaitteistot jäähdytysveden käsittelyyn
  • Klooridioksidilaitteistot jäähdytysveden käsittelyyn
  • Mittaus- ja säätöteknologia muuttujista riippuvaiseen biosidien annostukseen

Dispergointi

  • Annostusjärjestelmät dispersiokemikaalien annosteluun

Korroosionehkäisy

  • Annostusjärjestelmät korroosiosuojaus- ja kovuudensäätelykemikaaleille
  • Annostusjärjestelmät hajontakemikaalien annostukseen

Blowdown-ohjaus

  • Erityisesti blowdown-toiminnon mittaukseen ja ohjaukseen mukautetut yksiköt
  • pH-arvon korjaus räätälöidyn mittaus- ja säätöteknologian avulla

Suodatus

  • Painovoimasuodattimet jäähdytysveden suodatukseen avoimissa jäähdytysvesijärjeselmissä 

Konttiasennetut kokonaisratkaisut jäähdytysveden käsittelyyn

Annostus, mittaus ja säätö, jäähdytysveden desinfiointi klooridioksidilla käyttöövalmiina ja konttiasennettuna. Jäähdytysveden käsittelyn kokonaisratkaisu on asennettu valmiiksi asianmukaisine lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmineen.

cooling water treatment

Print this pageForward this page