Kirjatilaus: Water - The Substance of Life
"Kirja ei ole tieteellinen tutkimus vedestä. Olen ennemminkin koonnut kaiken tietoni, mitä tähän saakka olen elämässäni kokenut ja mitä ajatuksia siitä on seurannut."
"...se on kuvaus vuosien mittaa vahvistuneesta tunteesta, että meillä on vastuu tätä elementtiä kohtaan ja niitä kohtaan, jotka ovat siitä riippuvaisia."
Viktor Dulger, Heidelberg Elokuu 1998.

Ekologia ja teollisuus koetaan edelleen vastakohtina. Monet eivät kuitenkaan ole huomanneet, että Saksassa teollisuudesta on oikeastaan tullut ekologisen kehityksen moottori. Impulssi Autoteollisuuden, energiateollisuuden ja itse kemianteollisuuden kasvulle on peräisin edistyksestä ekologisella sektorilla.
Idea kuvassa näkyvän kirjan kirjoittamiselle sai alkunsa luennosta, joka herätti ajattelemaan yhtä maailmamme suurta ympäristöongelmaa. Tarkoitus ei ole toistaa jo lukuisia kertoja toistettuja kauhuskenaarioita, vaan esittää toimintakonsepti, joka voi auttaa löytämään ratkaisun ongelmiin ja myös antamaan mahdollisuuksia talouden kasvulle teollisuudessa.
Kirjan kirjoittaja on ProMinentin perustaja Viktor Dulger.
tilauslomakkeeseen