Eri maiden nettisivut
Paikallisten yhdyskuntien jätevedet sisältävät suuria määriä fosfaatteja, jotka edesauttavat veden rehevöitymistä. Lisääntynyt levien kasvu ja korkea hapenkulutus aiheuttaa kalojen kuolleisuutta sekä järkyttää vesien tasapainoa. Nykyään yritysten teollisuusjätevesien käsittely on tullut yhä tärkeämmäksi johtuen tiukentuneista lakisääteisistä normeista ja päästöistä aiheutuvista kustannuksista.
lisää
Kokonaisratkaisut jätevedenkäsittelyyn teollisuudessa. ProMinentin avulla varmistatte koko jäteveden käsittelyprosessin ihanteellisen suunnittelun kaikkia säädöksiä vastaaviksi - kaikkialla maailmassa.
Kokonaisratkaisuja hankaliin jätevedenkäsittelysovelluksiin kunnallisissa viemärilaitoksissa. Jätevedestä ja käyttökohteesta riippuen käytetään mekaanista, kemiallista tai biologista puhdistusta.
Annostelupumppuja käytetään, kun kemikaaleja pitää annostella tarkasti tietty määrä tietyssä ajassa. ProMinent on ollut alan johtavia yrityksiä jo yli 50 vuoden ajan. ProMinent voi vastata annostustarpeisiinne, koska annostuspumppuvalikoimamme on maailman kattavin.
Kutsumme "älykkääksi annostukseksi" mittaus- ja säätötekniikan käyttöä kemikaalien annostuksessa. Oikeanlaista mittaus- ja säätötekniikkaa käyttämällä voidaan kemikaalien annostus optimoida.
Mittaussuure "liuennut happi" ilmaisee liuenneen hapen määrän sen kaasupitoisessa, nestemäisessä tilassa yksikössä mg/l. Tämän suureen mittaamiseen meillä on tarjota kaksi eri anturityyppiä.
Viisi laitteistokokoa: 400 - 8 000 l/h tuottoalueille Laitteisto koostuu kolmesta eri kammiosta; sekoituskammio, valmistuskammio ja annostuskammio. Laitteiston jakamisella kolmeen eri lohkoon varmistetaan eri valmistusvaiheiden sekoittuminen toisiinsa.
Neljä laitteistokokoa 400 - 4 000 l/h tuotoille Laitteisto jaettu kahteen eri kammioon; sekoitus ja valmistuskammioon.
Kahdeksan laitteistokokoa 120 l/h - 4 800 l/h tuottoalueille Laitteistossa on yksi sekoitus/valmistussäiliö. Polymeeri lisätään manuaalisesti ja sekoitetaan sekoittajalla.
POLYMORE on linjastossa sekoittava polymeerin valmistuslaitteisto nestemäisten polymeerien prosessointiin. Peristalttisen pumpun avulla nestemäinen polymeeri annostellaan moniosaiseen sekoitinyksikköön, jossa se sekoittuu laimennusveteen ja prosessoidaan homogeeniseksi ja tehokkaaksi polymeeriliuokseksi. Yksikkö on suunniteltu seinäasennettavaksi ja vaatii siten vain vähän tilaa.
PolyRex on kaksikerroksinenvalmistusasema nestemäisten ja jauhemaisten polymeerien prosessointiin. Valmistusasema koostuu syöttö- ja sekoitinyksiköstä sekä kahdesta kaksikerroksisesta säiliöstä, jotka on valmistettu haponkestävästä teräksestä.